Eroon kovettumista

Jalkojen kovettumat syntyvät, kun jalan iho suojautuu siihen kohdistuvalta rasitukselta. Yleisimpiä aiheuttajia ovat huonot jalkineet, jalan asentovirheet, ylipaino ja kuiva iho. Arkisilla valinnoilla voi kuitenkin vaikuttaa kovettumien syntymiseen.

Kovettumat ovat hyvin yleinen jalkavaiva, eivätkä ne aina vaadi erityistä huomiota. Paksut, halkeilevat ja väriltään kellertävät kovettumat kannattaa kuitenkin hoitaa kuntoon. Jalkojen hoitaminen on sijoitus paitsi omaan ulkonäköön, myös terveyteen: jos kovettumat halkeilevat, bakteerit voivat päästä rikkoontuneen ihon kautta kehoon jylläämään.


Panosta hyvin istuviin jalkineisiin

Kovettumien ehkäisyssä huomio kannattaa ensin suunnata niiden aiheuttajiin. Huonot kengät rasittavat jalkojen ihoa, ja niiden pitkäaikaisesta käytöstä voi seurata kovettumia esimerkiksi päkiään, kantapäähän ja vaivaisenluun sivuille.

Täydellisesti istuvien jalkineiden löytäminen ei aina ole helppoa, mutta kenkien mukavuutta voi onneksi parantaa tarkoitukseen sopivilla pohjallisilla ja pehmikkeillä. Toinen vaihtoehto on jättää kauniit mutta huonosti istuvat korkokengät suosiolla vain juhlatilaisuuksiin. Arkijalkineissa hyvään istuvuuteen kannattaa ehdottomasti panostaa.


Kotihoidolla pääsee pitkälle

Jos kovettumat eivät ole ehtineet äityä pahaksi, niistä on mahdollista päästä eroon edullisesti kotikonstein. Avainasemassa on säännöllisyys: parhaan lopputuloksen saavuttaa, kun jalkojen hoidon ottaa osaksi päivittäisiä rutiineja.

Tärkein kotona tehtävä hoito on jalkojen kosteuttaminen. Käytä kosteuttamiseen jaloille suunniteltuja, tarpeeksi rasvaisia tuotteita. Liian kevyet voiteet saattavat tosiasiassa kuivattaa, kun niiden sisältämä vesi haihtuu iholta.

Jalka- ja kovettumavoiteet

Iloisten Varpaiden pehmentävä jalkavoide on hyvä perustuote, joka soveltuu päivittäiseen käyttöön. Pese ja kuivaa jalat huolellisesti ennen voiteen levittämistä. Hyvä niksi on rasvata jalat illalla ja pukea yöksi hengittävät puuvillasukat. Päivittäin rasvaamalla kovettumat pysyvät pehmeinä ja joustavina

Jalkaraspi

Hellävaraisesta hieronnasta raspilla voi myös olla apua. Kovettumia kannattaa kuitenkin hioa vain kerran tai kaksi kuussa, sillä liian usein toistuva raspaamien voi pahentaa tilannetta. Paksut ja halkeilevat kovettumat kannattaa hoidattaa jalkojenhoidon ammattilaisella.